Viherrakentamisen aliurakointi rakennusliikkeille
Käänny luottamuksella puoleemme, kun tarvitset aliurakoitsijan viherrakennustöihin. Teemme kaikki rakennuksen ulkopuoliset, pihan perustamiseen liittyvät työt yli 30 vuoden kokemuksella. Toimimme Oulun talousalueella ja pääkaupunkiseudulla.
Viherrakentaminen pähkinänkuoressa
Viherrakentaminen on puistojen, puutarhojen ja pihojen, sekä muiden istutettujen viheralueiden rakentamista ja hoitoa. Sen tavoitteena on tehdä alueista sekä viihtyisiä, kauniita, että toimivia. Viherrakentamisella on olennainen osa nykyaikaisessa ekologisessa rakentamisessa.
ViherRakennus Oy:llä viherrakentamiseen sisältyvät muun muassa betoni- ja luonnonkivityöt, vesirakenteet, puurakentaminen, sekä monipuolinen konetyö maarakentamisesta lähtien.
Viheralueen suunnittelu ja piharakentaminen
Kun viheralueet suunnitellaan ja rakennetaan kerralla alusta loppuun hyvin, piha kestää vuosia. Tärkeää on aina tehdä pohjatyö hyvin, jotta pihoille rakennetut kiveykset, kiviportaat ja muurit ovat mahdollisimman pitkäikäisiä. Sama koskee myös terasseja ja aitoja. Ne pysyvät hyvin suorassa ja kunnossa kun niiden perustukset tehdään oikein ja kiinnitys suoritetaan kunnolla.
Pohjatöihin ja pihan perustamiseen kuluu paljon aikaa ja laajoissa projekteissa suuria määriä maa-aineksia. Lopulta haluttu kasvillisuus pihoilla kukoistaa kun vanhat ja nuutuneet maa-ainekset vaihdetaan uuteen hyvälaatuiseen viherkasvamista suosivaan multaan.
Viheralueen suunnittelu ja piharakentaminen sujuu ViherRakennuksen henkilökunnalta vuosien kokemuksella ja vahvalla ammattitaidolla. Otamme aina työssämme huomioon mm. sadevesijärjestelmät, salaojitustarpeet, kaikki pihojen pintojen vaatimmat kallistukset, erilaiset maatyypit ja routaeristyksen.
Referenssikohteitamme 2020
- Veikkolan päiväkoti, Vantaa. Peab Oy
- Matinraitin päiväkoti, Espoo. Arkta Rakennuskultti Oy
- Kiiminkipuiston koulu, Kiiminki. Oulun Rakennusteho Oy
- Lippajärven moduulipäiväkoti, Espoo. Elementit-E Oy
- As Oy Satamatie, As Oy Satamarannan Ruori, As Oy Fyyri Oulu. SRV Rakennus Oy
- Suviniityn päiväkoti, Espoo. Evälahti Oy
- Ouluhalli, As Oy Sepänahjo, Oulu. Peab Oy
- Ruokopillin päiväkoti, Vantaa. NCC Oy
- As Oy Ritahonka, As Oy Oulun Mallaskeisari, Oulu. Temotek Oy.
- KOY Oulun Tarve, Pohjantikankuja 4 Oulu. Pohjola Rakennus Oy.
- As Oy Oulun Kaukonraitti, Oulu. YIT Suomi Oy.
Referenssikohteitamme 2019
- Laivakankaan monitoimitalo, Jääli. Temotek Oy
- Otaniemen lukio, Espoo. YIT Suomi Oy
- Kainuun Uusi Sairaala, Kajaani. Skanska Talonrakennus Oy
- Linnukan koulu, Liminka. Hartela Oy
- As Oy Oulun lyhty, Oulu. Bonava Suomi Oy
- As Oy Asematorni, Oulu. YIT Suomi Oy
- AS oy Lohiportti, Oulu. Hartela Oy
- As Oy Ritaharju, ritapolku, ritametsä, Oulu. Temotek Oy
- As Oy Herralanhovi, Haukipudas. Temotek Oy
- K-Market Rusko, Oulu. Peab Oy
Referenssikohteitamme vuosilta 2017–2018
- Antinkankaan monitoimitalo, Raahe. Hartela Oy
- Åströmin palvelutalo, Oulu. Hartela Oy
- As Oy Pillipiipari, Oulu. YIT Suomi Oy
- As Oy Satamarannan Masto, Oulu. SRV Rakennus Oy
- Hupisaaren kesäteatteri, Oulu. Rakennusliike Manninen Oy
- As Oy Linnantammi, Linnanlehto, Linnanpuisto, Oulu. Temotek Oy
- As Oy Oulun Figuuri, Oulun Sivakka Oy, Oulu. Hartela Oy
- Sarkkirannan päiväkoti, Oulu. Temotek Oy
- Kontinkankaan sairaala, Oulu. Rakennuskartio Oy
Ota yhteyttä
Soita toimitusjohtaja Keijo Sakaranaholle, 0400 890 077, tai laita viesti yhteydenottolomakkeella, kun tarvitset luotettavaa aliurakoitsijaa viherrakennustöihin.